Kauneutta on kaikkialla

Eilen tulin pitkästä aikaa kotiin. Surullista on vain se, että tulin tänne pakkaamaan. Muutan siskoni luo, koska en kykene enään käymään töissä. Mustikkakeiju tuli tänne minun kanssani. Meillä oli todella kivaa, nauroimme ja sekoilimme. Kunnes viimein väsähdin ja nukahdin ihanasti Mustikkakeijun kainaloon.
"Sä olit niin suloinen kun sä nukuit. Mulla oli tosi kuuma, mutten tahtonut herättää sua"

Tänään kävin töissä sanomassa itseni irti. Ei ollut helppoa, hikoilin, itketti, häpesin.
"En voi jatkaa ku mulla on tää masennus..."
Liian säälivä katse. Lopeta, älä sääli mua. Tärisin kun astuin ulos. Kun pääsin takaisin kotiin, ahdisti niin paljon että luulin kuolevani.

Nyt yritän mukamas jotakin pakata. Ei tästä mitään tule. Halailen kissoja ja itkettää, mietin mitä kaikkea tulen kaipaamaan. Tahdon käpertyä peiton alle ja kuolla.
"Jos mä olen sun Mustikkakeiju niin sitten sä olet mun Mansikkakeiju"
"Meistä tulis hyvää pirtelöä"

Mitä sitä pitäisi tehdä kun menettää elämästä otteen? Kun ei käy koulua, ei töitä, kun ei pysty. Ei kykene. Mitä silloin jää? Tyhjä elämä, ilman minkäänlaista merkitystä.
Mun sisko sanoi että kauneutta on kaikkialla, mun pitää vain oppia näkemään se.
Ahdistaa kun ajattelen sitä, ettei siskon luona voi olla syömättä. Enkä voi liikkua niin paljoa, en kyllä jaksaisikaan.. En vain tahdo, en halua syödä. Haluan kuihtua pois.

Lääkärini soitti tänään. "Nuorisopsykiatriselta soitettiin. Ajat oli jotenkin sekoitettu. Sulle olisi aika vasta 3.5, mutta soitan sinne huomenna. Niin että käy vielä huomenna siellä psykologilla. Ja jos ahdistaa niin sulla on ne diapamit." Ihanat diapamit. Pam, pam, diapam, ja ahdistus on poissa. Pienen hetken, pienen kultaisen hetken.

Hajoan

Voi, niin paljon on tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin.. En jaksa nyt kertoa koko tarinaa, mutta sen verran sanon että kuusitoista tikkiä käsivarressa..
Muutin nyt siskolle, koska voimat eivät riitä töissä käymiseen.. Voimat riittävät juuri ja juuri aamulla sängystä ylös nousemiseen..

Näen näkyjä taas. Liikkuvia varjoja, puhelimen ruutu on epäselvä.. Kuulen ääniä. Tiedän, että äänet ovat vain omassa päässäni, mutta silti ne eivät ole omia ajatuksiani.. Vaikea selittää, vaikea mieli.. Tahtoisin itkeä. Osaanko? En.
Olen aivan hulluuden partaalla. Miksei kukaan tule pelastamaan minua?
Vain Kansikuvapojan puhelut piristävät.. Muuten pelkkä hymyileminenkin sattuu.

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Kaunis maailma

Anteeksi etten ole pitkiin aikoihin kirjoittanut mitään.. En aijo nyt keksiä tarinoita kissanristiäisistä ja koiran hautajaisista, vaan sanon suoraan etten ole yksinkertaisesti jaksanut.. En ole edes saanut konetta päälle viikkoihin.. Voimat ovat aivan loppu.. Ajatukset pyörii vain syömisen ja syömättömyyden ympärillä..

Olen onneton, voimaton.. En tahdo tehdä mitään, en jaksa.. Joko syön liikaa tai sitten en syö ollenkaan..
Kaikki on niin mustavalkoista... Minulla ei nyt ole voimia kirjoittaa enempää, ajattelin vain kertoa että olen hengissä..

Tänään minä oksensin ensimmäistä kertaa...