Voi, niin paljon on tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin.. En jaksa nyt kertoa koko tarinaa, mutta sen verran sanon että kuusitoista tikkiä käsivarressa..
Muutin nyt siskolle, koska voimat eivät riitä töissä käymiseen.. Voimat riittävät juuri ja juuri aamulla sängystä ylös nousemiseen..
Näen näkyjä taas. Liikkuvia varjoja, puhelimen ruutu on epäselvä.. Kuulen ääniä. Tiedän, että äänet ovat vain omassa päässäni, mutta silti ne eivät ole omia ajatuksiani.. Vaikea selittää, vaikea mieli.. Tahtoisin itkeä. Osaanko? En.
Olen aivan hulluuden partaalla. Miksei kukaan tule pelastamaan minua?
Vain Kansikuvapojan puhelut piristävät.. Muuten pelkkä hymyileminenkin sattuu.
Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti