Anteeksi mun pieni kirjotustauko. En ole vaan osannut saada tunteitani sanoiksi. En tiedä mitä mä tunnen, tai tunnenko mä ollenkaan. Mä olen kuin meri, välillä on tyyntä ja välillä myrskyää. Mutta silti tuntuu kuin en tuntisi mitään. Olenko mä edes olemassa? Ja jos mä olen, niin miksi? Koska mä en oikeasti tiedä. Ja tiedättekö kuinka houkuttelevalta veitsi näyttää kun ei tunne mitään? Kun haluaisi tuntea edes jotain. Jos ei muuta niin edes fyysistä kipua. Mutta mä olen jotenkin ihmeen kautta onnistunut estämään itseäni. Sillä kohta meillä alkaa harjoittelujakso vanhainkodissa. En halua uusia arpia, koska en tiedä millaiset työasut meillä on.. Kuulostaa typerältä, eikö?
Joka aamu mä herään, enkä millään jaksaisi nousta ylös sängystä.. Tahtoisin vain jäädä sinne koko päiväksi makaamaan, ettei tarvitsisi nähdä ihmisiä, esittää jotain mitä en ole. Miten voikaan olla näin vaikeata edes nousta ylös sängystä joka aamu? Tavalliset askareet tuntuvat niin raskailta. Jopa päälle pukeminen tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta. Onko tämä normaalia? Sillä en enään tiedä mikä on..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti