Voiko ihminen olla onnellinen olematta oikeasti
onnellinen? Niin, että voi tuntea hetkellistä onnea, ja hetkeä myöhemmin miettiä että miksi olikaan onnellinen? Sellainen mä olen. Ja kun mä olen tarpeeksi kauan ollut "iloinen", ja se tunne menee ohi, mä tunnen pelkästään väsymystä, kamalaa henkistä ja fyysistä väsymystä. Niin mulle kävi eilenkin. Ensin olin riehunut koulussa, ja sitten vielä ollut iloisena töissä, mutta kun viimein istuin yksin bussiin, tunsin niin kamalaa väsymystä että olisi vaan tehnyt mieli itkeä. Kun pääsin kotiin, pesin meikit pois ja aloin nukkumaan. Nukuin koko yön tosi levottomasti, ja aamulla taas väsy..
Mutta ehkä mun aivot toimii silleen. Ne on jo tottunut esittämään iloista, mun aivot luulee että mä osaan olla iloinen. Koska niinhän ne toimii. Sanotaan, että jos tarpeeksi kauan nauraa tekonaurua niin alkaa oikeasti nauramaan, koska aivot saavat naurusta iloisuuden signaalin ja sitten alkaa oikeasti naurattamaan. Ehkä mä olen tarpeeksi kauan esittänyt onnellista, niin nyt mun aivot toimii niin automaattisesti.
Eli toisaalta, mä olen vain robotti. Automaattisesti toimiva, pelkkää kuorta. Ja ohjeistettu laitteisto sisältä. Pelottavaa, eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti