How can I hate myself this much?

Tänään se vähän iski päin kasvoja. J on nyt vähän vihanen mulle, tai pettynyt.. Se sano että siihen vaan sattuu kun se näkee etten mä enään välitä itestäni.. Parhaan kaverin suusta se tuli. Mä nimittäin en oikeasti välitä, en vain ollut ajatellut sitä.. Mutta en mä välitä, miksi pitäisi? Ei mussa ole mitään välitettävää, ei mitään mitä voisi rakastaa. Mä olen vain arvoton, käytettävä turhake. Mä en tunne mitään, ja miksi pitäisi.. Mä olen pelkkä tyhjä kuori..

Mä tahdon vain lopettaa olemisen.. Jos vain pystyisi haihtumaan ilmaan..

Mä en saa enään oikeasti edes unta, ellen mä ole juonut tosi paljon.. Se on aika pelottavaa.. Mä en vain osaa enää nukahtaa, enkä pysyä unessa..

Sjukhus

He veivät minut paikkaan missä mikään ei kasvanut, paikkaan jossa vain lammen varjoilla oli aikaa.
He veivät minut saliin, auringon haalistamaan sairaalaan, missä ovet olivat niin painavia etteivät ne tarvinneet lukkoja.
He ohjasivat minut vahvistettujen sänkyjen ohi, missä askelemme kaikuvat kunnes me kaikki olemme kadonneet aikaan.
He huutavat nimeäsi juuri kun sade osuu ikkunaan ja paha tuuli heiluttelee puita, kuolleiden lehtien tamburin shakers.
He veivät minut likaiselle rannalle jossa hukkuneiden surffareiden henget keräsivät pulloja, hiekkatiellä peltojen välissä, missä pahuuden kukkien on sallittu kasvaa..
He kuiskaavat korvaani "Näetkö tulevaisuuden, näetkö miten mikään ei kasva, mikään ei elä mutta mikään ei kuole?"

Herään salissa, varjoisessa sairaalassa jossa vuoteeni vierellä on hampaansa valkaissut nainen. Hän silittää poskeani varovasti kädellään, joka on keinotekoinen ja rypytön kuin nuken käsi.

Kun vihdoin pystyy näkemään, kuka vetää kaikista naruista, ei enään ikinä tarvitse pelätä.
Kun vihdoin pystyy näkemään keisarit ilman vaatteita, kaikki muuttuu.

Kävelen yksin suoraan valoon

Why do I always feel invisible?

Tänään mä sitten sorruin.. Niin kauan kun mä olin ilman.. Taas on punainen käsivarsi.. Oikeastaan veri on todella kauniin väristä.. Sellaista, ruusunpunaista.. Ruusuthan on kauniita? Mä olen nyt ihan sekaisin.. Ei kirjoittamisestakaan tuu mitään.. Ajattelin vain kertoa, että mä maalasin mun käsivarren rumaksi kauniilla värillä..

Haihdun pois

Mua itkettää. Ja vituttaa. Ja mä oon vaan niin väsynyt. Väsynyt koko ajan mutta silti mä en saa unta. Mä ja A sovittiin, että me katotaan pikkuhiljaa, nähään vaan useemmin ja katotaan mihin se johtaa. Ihan järkevä ajatus, mutta mä ajattelen aina pahinta, niin oon ihan varma että se muuttaa mieltään.. Kukapa nyt haluaisi olla tällaisen kanssa? Mä olen lihava, masentunut, outo ja sisäänäinkääntynyt.. Ja ääni päässä muistuttamassa mua koko ajan siitä etten mä kelpaa kellekkään.. Mä en halua enään tuntea näin, mä en halua enään voida näin huonosti, henkisesti.. Mä en vain jaksa.. Joka aamu mä joudun kamppailemaan että jaksan nousta ylös sängystä.. Miksi kenenkään pitäisi pystyä elämään tällaisen kanssa? Eikö kukaan voisi tulla vaan ottamaan tätä tunnetta pois. Repiä sitä ulos mun rinnasta, ja ääntä mun päästä. Kuka vois pelastaa mut?

Everything

Mä olen sekaisin.. Hulluuden partaalla. Puren mun kynsiä, juoksen ympäri kämppää.. Silti jotenkin, mulla ei oo pitkään aikaan ollut näin hyvä olo.. Mä en voi uskoa tätä todeksi, uskoa että me oikeasti puhuttiin siitä. Mä ja A aijotaan yrittää uudelleen.. Tasan vuoden, kuuden kuukauden ja yhdeksäntoista päivän erossa olon jälkeen, men oikeasti sovittiin et me yritetään uudelleen. Mä oon ihan sekasin, en osaa ajatella.. Mä pelkään, mä pelkään että tää taas loppuu huonosti. Mä pelkään, että mä oon muuttunut liikaa eikä se enään haluakkaan mua.. Mä pelkään et mä oon niin paljon masentuneempi ettei se jaksa kattoa mua.. Vaikka kyllä se on aina tiennyt että tällanen mä oon.. Herkkä. Mä pelkään myös että se löytää jotain muita vikoja.

Mutta toisaalta, nyt me ollaan opittu virheistämme, eikä enään tehdä samoja virheitä.. Ei ehkä anneta periksi yhtä helpolla. Mä en ainakaan aijo. Jos sekin panostaa, niin täst voi vielä tullakkin jotain.. Mut silti äänet mun päässä ei oo hiljaa, ne huutaa että mä olen typerä, että enkö mä muista sitä kipua, haavoja jotka ei oo edes vielä parantunut.. Tottakai mä muistan, mä vaan haluan kokea sen kaiken ihanan uudestaan..

Noll

Tuo laulu, siinä on jotain niin kaunista, se ei ole laulu, pelkkä rytmi ja sanoja, se on runoutta, jotain syvempää.. Niin kuin kaikki tuon bändin biisit. Kaikki jotka ymmärtää ruotsia ymmärtää mitä mä tarkoitan.. Tulee kylmät väreet..

Tänään mä kävin vaa'alla, eikä itku ollut kaukana.. Mä olin lihonut ihan hirveästi! Tunteet on ristiriitasia, tahtoisin taas laihduttaa, mutta mä en tahdo taas tätä ääntä mun päähän.. Tää ääni meinas viedä mun hengen.. Ilmeisesti se taas yrittää, sillä mä söin äsken sämpylän ja mua alko heti sen jälkeen ällöttämään kun mä muistin miten paljon sämpylässä on kaloreita.. Senkin ilkeä, ilkeä mieli.. Jättäisit mut rauhaan.. Vaikka taas toisaalta, olisi niin kivaa olla taas vähän sirompi.. Oikea keijukainen eikä tonnikeiju.. En mä osaa päättää mitä mun pitäisi tehdä.. Vaikka toisaalta, jos se ääni vahvistuu niin ei mulla ole valinnanvaraa..

Take me to the moon

Mun ei tee mieli syödä.. Ruoka ei vaikuta kivalta.. Se on ilkeää, ja nauraa kun se saa hiipiä vartaloon ja muuttua läskiksi. Ja sieltä sitä ei saa helpolla pois. Ei kai tää nyt tuu takas? Nää ajatukset jotka mä oon yrittäny unohtaa.. Ne osaa olla kieroja, hiipii pikkuhiljaa.. Nauraa ja pilkkaa.

Tänään oli taas sellanen päivä että mä en tuntenut yhtään mitään. Nauroin, mutten tuntenut iloa. Enpähän ollut surullinen, jotain uutta. Mun mielikin oli ihan tyhjä.. Bussissa matkalla kotiin mua alkoi vähän ahdistamaan. Sormet puutui, kihelmöi. Ne oli ovelia, vain odotti että sais puuduttaa mun koko vartalon, pakottais mut makaamaan lattialla paniikkikohtauksen kourissa. Mutta mä taistelin vastaan. Jumppasin sormia ja pakotin itseäni hengittämään rauhallisesti, mun mielessä pyöri vaan "ei nyt, ei tässä bussissa, ei näiden ihmisten edessä", ja lopulta mä päihitin ne. Todennäköisesti se kostautuu myöhemmin, mutta toivottavasti mun omassa huoneessa. Ainakin mä päihitin ne, vaikka ne taisteli kovasti vastaan.. Kaikki on vaan mua vastassa. Peilikin on vain niin karu, korostaa kaikkea sitä mitä mä inhoan. Vaaka osaa olla joskus niin ilkeä, etten uskaltanut mennä punnitsemaan itseäni. Joskus on parempi jos ei tiedä..

I'm not feeling so bold

Can't you see I don't wanna grow old?

And my photograph's an epitaph of parody

I don't wanna be me

I'm not feeling so sure

It would help if you offered a cure

If I wait, it's too late for the remedy

I don't wanna be me

You won't save me

'Cause I'm not the fortunate one

So, don't blame me

If I decide to go hide or instead to just run

I'm not feeling so well

Maybe we could just sit for a spell?

And make amends, it depends on my injury

I don't wanna be me, I don't wanna be me

I don't wanna be me

You won't save me

'Cause I'm not the fortunate one

So, don't blame me

If I decide to just run

You won't save me

'Cause I'm not the fortunate one

So, don't blame me

If I decide to go hide or instead to just run

Make me skin and bones

Tykkään lueskella toisten blogeja, etsiä samanlaisia sieluja, ihmisiä joilla on samanlaisia ajatuksia. Vähän aika sitten luin yhden blogia, joka puhui siitä että hän vain kirjoittaa tunteensa suoraan, kaunistelematta. Ilman kuvia. Pelkkiä tunteita. Koska hänen mielestään näissä tunteissa ei ole mitään kaunista. Että tällaisia ei kuvailla "runollisesti", hienosti kirjoitettuna. Minä olen siinä vähän eri mieltä. Ensinnäkään en osaisi kirjoittaa tunteita ihan niin suoraan.. Totta kai voin sanoa jos ahdistaa, mutta joitain tunteita ei vain voi sanoa suoraan. Ja jotkut tunteet, minusta, voivat jollain sairaalla tavalla olla kauniita. Olenko sitten hullu? Ehkä..
Mutta miksei kivun kuvaileminen voisi olla kaunista? Kai pitää olla hieman kiero mieli, omanlainen ajatustapa, jotta pystyy näkemään kauniin kaikessa.. Myös kivussa. Kai tätä ystäväni tarkoitti, minulla todella on sairaan kaunis mieli, ja tässä tapauksessa luulen että lauseen painotus on sanassa Sairaan, Sairaan kaunis mieli. Mutta voiko olla sairas mieli olematta sairas? Enhän minä ole sairas.. Enhän?

Sairaskin voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa. Fyysistä sairautta useimmin. Mutta on niitä henkisiäkin sairauksia. Mä en nuku enään ollenkaan. En saa unta, en tahdo nukkua. Mä kuulen ääniä. Juuri siinä välissä, kun vielä seikkailee valveilla olon ja unen rajamailla. Silloin mä kuulen ääniä. Ja mä en saa nukuttua. Mua pelottaa. Toivon että tää menee ohi. Mutta miten hiljentää äänet, jotka tulevat sun pään sisältä?

Anteeksi

Anteeksi etten ole nyt vähään aikaan laittanut mitään tekstiä, mutta mä olin sairaalassa.. Pitkä tarina miksi ja miten, ja mitä siellä.. En nyt jaksa puhua siitä.. Mutta siinä siis syy..

Mun olo on todella tyhjä. Outo, hämmentynyt. Ja samalla han vähän helpottunut. En nyt oikeastaan osaa kirjoittaa muuta..