Mä olen sekaisin.. Hulluuden partaalla. Puren mun kynsiä, juoksen ympäri kämppää.. Silti jotenkin, mulla ei oo pitkään aikaan ollut näin hyvä olo.. Mä en voi uskoa tätä todeksi, uskoa että me oikeasti puhuttiin siitä. Mä ja A aijotaan yrittää uudelleen.. Tasan vuoden, kuuden kuukauden ja yhdeksäntoista päivän erossa olon jälkeen, men oikeasti sovittiin et me yritetään uudelleen. Mä oon ihan sekasin, en osaa ajatella.. Mä pelkään, mä pelkään että tää taas loppuu huonosti. Mä pelkään, että mä oon muuttunut liikaa eikä se enään haluakkaan mua.. Mä pelkään et mä oon niin paljon masentuneempi ettei se jaksa kattoa mua.. Vaikka kyllä se on aina tiennyt että tällanen mä oon.. Herkkä. Mä pelkään myös että se löytää jotain muita vikoja.
Mutta toisaalta, nyt me ollaan opittu virheistämme, eikä enään tehdä samoja virheitä.. Ei ehkä anneta periksi yhtä helpolla. Mä en ainakaan aijo. Jos sekin panostaa, niin täst voi vielä tullakkin jotain.. Mut silti äänet mun päässä ei oo hiljaa, ne huutaa että mä olen typerä, että enkö mä muista sitä kipua, haavoja jotka ei oo edes vielä parantunut.. Tottakai mä muistan, mä vaan haluan kokea sen kaiken ihanan uudestaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti