Mulla on yksinäinen olo. Istun tunnilla kavereideni vieressä, mutta silti tunnen olevani niin yksin. Koska kukaan ei tiedä mitä mun päässä liikkuu, mitä mä tunnen. Kukaan ei tiedä demoneista pääni sisällä joita vastaan taistelen. Kukaan ei ymmärtäisi, ja siksi kannan salaisuuttani aivan yksin. Ruokalassa, jossa täytän lautaseni salaatilla. Kaupassa, missä en osta mitään, vedoten siihen ettei minulla ole rahaa. Töissä, jossa täytän vatsani mustalla kahvilla. Kukaan ei ymmärrä, joten kukaan ei saaa tietää.. Olen tässä maailmassani aivan yksin. Ja näin on paras. Sillä jos joku tietäisi, hän saattaisi yrittää tehdä jotain typerää, kuten pelastaa minut.
Joten näin on paras. Vaikka välillä minusta tuntuu kuin seisoisin keskellä väkijoukkoa, huutaen kurkkuni kipeäksi. Eikä kukaan kuule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti