Sekaisin

Mulla ei ole ääntä. Kuulostan viiskymppiseltä mieheltä joka on vetänyt viskiä viimeset kolkyt vuotta. Ja mun nenä vuotaa kuin niagaran putous. Sen lisäksi mä olen tosi väsynyt. Kuoleman väsynyt.. Ja niin hemmetin hämmentynyt. Miten yksi jätkä voi taas sekoittaa mun koko maailman, kaiken mitä mä olen taas rakentanut.. Kohta siitä on kaks vuotta kun me erottiin.. Ja mun tunteet on yhä ihan yhtä vahvat sitä kohtaan.. Miten se voi ees olla mahollista? Joskus mulla on päiviä jolloin luulen päässeeni hänestä yli, mutta sitten näen hänet taas, ja kaikki tunteet tulee takaisin. Mä olen taas vain niin sekaisin, että tekee melkeen mieli itkeä.. Ja täällä koulussa mä vaan taas istun, peittäen mun tunteet. Maski vain päälle, väännä hymy huulille, eikä kukaan huomaa. Kaikki on hyvin, eikö? Oikeasti tekisi vain mieli käpertyä peiton alle ja nukkua pari vuotta.