Whiskey in the jar

Asustelen nyt koko tän viikon mun kaverilla ni en oikeen pääse kirjotteleen.. Se viilsi maanantaina liian syvälle ja joutui sairaalaan. Nyt mä siis vähän niin kuin vahdin sitä kun sen vanhemmat on ulkomailla. Ja tää on raskasta. Mä oon muutenkin jo niin väsy ja poikki, ja nyt mä joudun kaiken lisäksi koko ajan huolehtimaan koulussa ollessani että missä se on ja mitä se tekee, tekstaan sille jatkuvasti. Tottakai mä haluan huolehtia mun kaverista, mä rakastan sitä kuin omaa siskoa, mutta tää on vain niin uuvuttavaa, en uskalla näyttää omaa pahaa oloa.. Hymy vaan koko ajan huulilla ja 'kaikki on hyvin'.

Mun eksä joskus sano mulle että jos mä olisin metallican laulu, niin mä olisin ehdottomasti Whiskey in the jar.

Monster inside me

Tänään töissä ahdistusmonsteri alkoi syömään minua sisältä.. Ennenkin on tullut töissä pientä ahdistusta, mutta tämä oli jotain ihan muuta. Henki ei tahtonut kulkea, kyyneleet yrittivät tunkea läpi. Mä luulin että mun kyynelkanava oli kuihtunut pois.. En pystynyt ottamaan seuraavaa puhelua, yritin, taistelin, hävisin.. Itku silmässä menin sepittämään pomolle jonkun valheen ja juoksin pois..
En pysty enään menemään takaisin. En kestä enään. Tahdon jotain muuta. Pakko saada uusi työ.. Jos en saa, en tiedä kestänkö, vai syökö monsteri mut kokonaan. Se ehti syömään jo niin suuren osan minua..

Miksei se jätä mua rauhaan? Miksei se anna mun elää mun elämääni? Tahtoisin niin kovasti vain olla kuin kaikki muut.. Nauraa ja syödä sokerimunkkia, huulet ja sormet sokerissa. Syödä kesällä rannalla jäätelöä, upottaa varpaat lämpimään hiekkaan.

Se nauraa, se ivaa, talloo minut maan alle.. Ei tahdo minun enään ikinä nousevan.. Se tahtoo muuttaa minut näkymättömäksi.. Että katoaisin pois.. Pois tuulen mukana.. Mutta eihän tällainen läski voi lentää tuulen mukana.. Muutuin keijusta kiveksi, hukkasin siipeni. En osaa enään lentää.. Revin hiuksia, raavin ihoa. Puren huulet verille. Kuka voisi rakastaa tällaista kummajaista? Mä en ansaitse tulla rakastetuksi. Olen liian lihava, en omaa itsekuria. En jaksa tätä enään.. Onko mun pakko edes jaksaa? Mitä mulla on? Kavereita, ne pärjäisi ilman mua. Kansikuvapoika, sekin ansaitsee parempaa. Äiti, kyllä sekin pääsisi siitä yli. Meitä lapsiahan on viisi, ei yksi vähemmän haittaisi. Kumpa voisin vain nukahtaa enkä enään ikinä heräisi

Kamala päivä

Mulla on ollut tänään ihan kamala päivä. Ensin nukuin pommiin, sitten kiireissäni laitoin termosmukini kannen huonosti kiinni, ja se levisi laukkuuni ja housuilleni.. Koulussa kaikki vittuili, söin liikaa kouluruokaa ja sain tietää että meillä on huomenna koe.. Töissä oli ihan kamalaa, ja sitten mun puhelin meni rikki.. Ja vielä kaiken lisäksi mun menkat alkoi, ja ostin kolme suklaapatukkaa läski paska. Olin jo aivan itkuvalmis kun tulin kotiin, ja meinasin jo tappaa mun vasta päivän vanhan perhosen.. Ällö läski paska itkupilli läski itsekuriton kamala hyödytön turha, ajatukset vaan pyöri päässä. Ahdisti niin hirveästi..
Mutta sitten Kansikuvapoika soitti. Se on nyt levillä sen kavereiden kanssa, oikein iso porukka. Ihan jurrissa se oli, mutta silti. Se on sielä sen kavereiden kanssa pitämässä hauskaa, mutta silti se soitti mulle. Siis MULLE. Luulin etten kuulis siitä mitään koko sinä aikana kun se on siellä.

"Mä oon oikeesti alkanut tykkäämään susta tosi paljon. Kun tuun takas vien sut kahville. Ja leffaan."
Joo mä tiedän, se oli tosi humalassa, joten se ei välttämättä tarkottanut tota, mutta silti. Arvatkaapa tuntuko hyvälle.

"Ja vien sut vaikka syömäänkin, jos haluut"

Millon musta on tullut tällanen ihastunut hölmö? En mä ihastu. En mä hymyile puhelimessa tollasille jutuille. Mä itken ja raivoan ja pelkään ja itken vielä enemmän kun en osaa luottaa. Mä murehdin öitä ja puren kynsiä. En mä ihastu ja hymyile.
Kaikenlisäksi kun mä vielä tiedän, että sillä loppu edellinen suhde vasta joku aika sitten. En mä voi tietää tuleeko tästä mitään. Älä ihastu nyt hölmö.. Sua tulee vaan sattumaan enemmän.
Mutta eihän Kansikuvapoika minua satuttaisi, eihän?

Bleed

Miksi? Miksi mä taas sorruin.. Niin kauan kun olin ilman.. Mä maalasin mun käsivarren taas punaisella.. Ja kaiken lisäksi mä aloin vain itkemään entistä enemmän koska mä en enään kyennyt viiltämään yhtä syvälle. Miksi mä olen näin sairas?? Kuka ajattelee noin..
"Arvoton paska, kuole! Et osaa edes tuota enään kunnolla!" Demoni mun olkapäällä ei jätä mua rauhaan..
Mun olo on kamala, ihana, kamala, kamala.. Mutta ei sitä voi kieltää, tätä kivun tunnetta mä rakastan..

Kieroutunyt, paska, vammainen mieli..

Kansikuvapoika soitti eilen. "Kiva puhua sun kanssa.". Oli ihanaa puhua sun kanssa.

Anteeksi, tekstiä ei nyt tuu enempää.. Aijon käpertyä ikuisuudeksi peiton alle, enkä tule sieltä ikinä pois.. Paijailen vain mun säälittäviä jälkiä..

Ottaakko vai eikö ottaa?

Tänään mulla oli sitten se tapaaminen.. Oli ihan kamalaa. Ainakin aluksi. Sitten kun puhuin vain psykologin kanssa, niin hän olikin oikeastaan ihan mukava. En oikeen osannut avautua, mutta hän ei painostanut. Antoi änkyttää rauhassa. Ei siinä tunnissa pitkälle päästy, mutta jotain kuitenkin.. Ja uusi aika 29.1. Psykkatäti ehdotti mielialalääkkeitä, mutta sanoi että saan miettiä niitä ensi kertaan, että haluanko vai enkö. Mutta mä en tiedä. Olen aina ollut lääkkeitä vastaan, mutta toisaalta en mä jaksa enään tätä oloa. Se kyllä sano että pakko mun olisi niitä vähintään puoli vuotta syödä ennen kuin tietää että auttaako ne vai ei. Mä en tiedä otanko ne vai en. Haluaisin eroon myös mun paniikkihäiröstä. Äääääääääääääh..

Olen puhunut tällä viikolla joka päivä Kansikuvapojan kanssa, ja nähnyt pari kertaa nopeasti töissä. Aina hymy huulilla kun puhun sen kanssa. Mutta silti huomaan ajattelevani eksääni joka päivä. Miksi? Miksen vain voi päästä siitä eroon? Haluaisin unohtaa sen, mutten osaa.. Se täyttää huomenna kahdeksantoista. Se menee juhlimaan sen parhaiden kavereiden kanssa. Enkä mä enään kuulu niihin. Mä aijon silti valvoa kahteentoista, vaan jotta voin lähettää sille hyvää syntymäpäivää. Ihan kun mä muutenkaan saisin sitä ennen unta, paskat unilääkkeet.. Ennen mä olisin soittanut sille, ja kertonut samalla kuinka paljon rakastan. Mutta on viestikin parempi kuin ei mitään. Pakko pistää viestiä heti kun kello lyö 00.00, olen tehnyt niin joka vuosi.
Tajusin just että mä en edes tiedä millon Kansikuvapojalla on synttärit..

Tää suudelma viimeinen satuttaa..

Keijunsiivet kadoksissa

En tiedä huomasitteko, mutta vaihdoin blogin nimen. Pienin askelin kun ei jotenkaan kuvannut minua yhtään. Uudesta nimestä pidän enemmän. Kohta varmaan kanssa vähän vaihdan ulkonäköä, kunhan jaksaisin saada jotain aikaiseksi.. Taas väsyttää niin perkeleesti. Olen nyt tässä pari tuntia hakenut töitä, sekä kesätöitä.. Ärsyttää vaan kun titää jo valmiiksi, että ihan sama kuinka monta työhakemusta lähettää, niin korkeintaan ehkä parilta saa vastauksen.. Alkaa tuo puhelinmyynti niin tulemaan korvista ulos.. Ainiin, en ole varmaan kertonut että minä ja Kanskikuvapoika ollaan töissä samalla työpaikalla. Hän vain on aina aamuvuorossa ja minä iltavuorossa. Tänään menin kuitenkin töihin jo kahdeltatoista ja näin hänet. Perhosia vatsassa..
Typerä, lapsellinen minä.

Ahdistaa tuo torstai.. Ja pelottaa.. En halua. Olo on kuin pienellä lapsella joka pakotetaan päiväkotiin. En keksi mitään kirjotettavaa. Istun vaan ja puren kynsiä. Ei kai sitä pidä väkipakolla vääntää. Kirjotan taas kun saan ajatukset kasaan.

Cry

Mun tekisi mieli itkeä, mutta mä en osaa. Haluaisin huutaa, raivota, repiä hiukset päästä. Enkä mä edes tiedä miksi. Hullu puoleni, kaikki lääkkeet houkuttelee mua ottamaan ne kaikki kerralla. Huuhtomaan alas viinalla. Mutta enhän mä sitä tee. Vaikka mieli tekisi.

Mulla on torstaina tapaaminen lääkärin, psykiatrin ja psykologin kanssa. Puhutaan mun ahdistuksesta, mun paniikkihäiriöstä ja unettomuudesta. En mä tahdo, en mä halua. Mutta mun on pakko. En mä osaa puhua mun ongelmista, ja mua pelottaa että mä jäädyn siellä ihan totaalisesti, sulkeudun muurien taakse enkä päästä ketään sisään. Koska mun toinen puoli ei halua. Toinen puoli taas haluaisi, haluaisi apua tän kaiken tuskan pois saamiseen. Mutta en mä tiedä..

Olin eilen ensimmäistä kertaa Kansikuvapojan luona. Tai se on nyt vain sen väliaikainen kämppä, kunnes löytää uuden.
"Sulla on kaunein hymy jonka mä oon koskaan nähnyt". Arvatkaapa vaan hymyilinkö mä sen jälkeen koko loppupäivän.

Söin tänään ben&jerrysiä, ja nyt on helvetinmoinen morkkis.. *Arvoton läski sika läski läski läski lehmä possu läski*

 

Koulu

Koulussa on kamalaa.. Mua ahistaa.. Ruokana oli uunikalaa, jonka päällä oli sellasta mitälie, vähän niinku sellasta jota on nugettien päällä.. Ja kaikki mun luokkalaiset tietää et mä rakastan uunikalaa, joten mun oli pakko syödä. Otin pienen palan, yhden pienen perunan ja salaattia. Mun vatsa tuntuu inhottavalta, mua ällöttää, mä haluaisin että mun vatsa olisi tyhjä.. Mua ei yhtään huvittaisi hymyillä, sillä hymyileminen sattuu. Tiedättekö sen tunteen? Kun tekisi mieli itkeä, mutta on pakko hymyillä. Se oikeasti SATTUU fyysisesti.. Haluan vain kotiin, peiton alle nukkumaan..

Life is a blank paper.Your job is to paint it with lots of colours and beauty. Still,sometimes someone takes the "pencil" out of your hand and disfigure the painting with gray shadows. Then the choice is yours: do you want to pick up the pencil again?

I don't wanna be me

Hämmennys. Puhuin eilen tämän mun "entisen parhaan kaverin" kanssa. (puhun hänestä paljon, joten nimetäänpäs hänet nyt vaikka Nappisilmäksi.) Niin, eli puhuin eilen Nappisilmän kanssa, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän loukkasi minua pahasti. Ja hän kertoi, että loukkasi minua sen takia että hän oli mustasukkainen Kansikuvapojasta, ja humalassa. Ja että hän oikeasti tykkää minusta, ei vain kaverina, vaan niinkuin OIKEASTI. Hämmennys hämmennys hämmennys. Sitten Kansikuvapoika soitti. Kysyi jos voidaan nähdä. Sanoin etten voi, koska olen Nappisilmällä, ja jostain syystä Kansikuvapoika suuttui. Puhuimme puhelimessa, hän pisti viestiä, ja lopulta hän sanoi ettei halua nähdä minua enään, eikä kuulla minusta mitään. Menin ihan paniikkiin, mutten enään uskaltanut soittaa. Tänään sitten ensin pistin hänelle viestiä, mutta hän ei vastannut, joten keräsin rohkeuteni ja soitin hänelle. Ja hän vastasi. Eikä muistanut eilisestä mitään, oli ollut tosi humalassa. Helpotus. Hän ei ollut tarkoittanut sanojaan. Mutta siinä puhelimessa puhuessamme hän pohti miksi oli sanonut niin, ja tuli siihen tulokseen että häntä taisi pelottaa, sillä hän on vielä rikki edellisestä suhteestaan eikä ole valmis uuteen. Huokaus. Mutta kyllä mä jaksan Kansikuvapoikaa odottaa.. Koska mä en halua ketään muuta.

Ostin muuten tänään vaa'an. Kyllä, olen ollut koko tämän ajan uudessa kämpässäni ilman vaakaa. Siksi, etten enään halunnut sitä, että ravaan kymmenen kertaa päivässä punnitsemassa itseäni. Mutta tänään ahdistus siitä etten tiedä painoani vei voiton, ja kävin vähän alennusmyynneissä. Tossa se nyt on, tuijottaa mua lattialta, ja odottaa että astun sen päälle, jotta se voisi nauraa mulle ja mun läskeille, näyttää ne numerot joita pelkään. Mä en ole syönyt tänään mitään, mutten silti uskalla. En halua tietää. Eilen syötiin äitin kanssa pitsaa (läski) ja illalla sipsiä (ei itsehillintää). En halua, en uskalla. Mutta kohta on ihan pakko. Mun on vaan pakko saada tietää.

I still have a heartbeat, but I'm barely alive.

Voodoo Child

Kissat nukkuu molemmat söpösti käpertyneenä tässä mun sängyllä. Mä olen sytyttänyt kynttilöitä ympäri huonetta, ja kuuntelen Jimi Henrixiä. Mulla on rauhallinen mutta rauhaton olo samaan aikaan. Ihan kun mun sisälläni olisi mielisairas kissa, välillä se vain kehräilee ja nukkuu, välillä se taas riehuu ja raapii mun sisuskaluja rikki. Välillä taas on tällainen jännä olo, ihan kuin se tekisi molempia samaan aikaan. Tai sitten mun luonne vain on tällainen vammanen. Ei sitä tiedä. Mun pitäisi jo mennä nukkumaan, huomenna on aikainen herätys, mutta mua ei yhtään väsytä. Tai väsyttää muttei silti väsytä. Mitään en taaskaan osaa päättää.

Don't you want somebody to love? Don't you need somebody to love?

Kyllä, haluan. Kertokaa mulle mistä sellasen löytäisin? Kansikuvapoika ei oo ottanu yhteyttä tänään, enkä mäkään uskalla, sillä mä pelkään että mä ärsytän sitä jos koko ajan haluan puhua sen kanssa. Mä en halua olla takertuva. Kaiken lisäksi olin tänään elokuvissa yhden jätkän kanssa josta en oikeasti tykkää, mutten kehdannut kieltäytyä. Tämä kyseinen jätkä sitten taas pitää minusta ihan liikaa. Miksei Kansikuvapoika voisi pitää minusta samalla tavalla? Mä tahtoisin vain Kansikuvapojan..

Oon nyt kirjottanu tätä tekstiä vaikka kuinka kauan. Kirjotan jotain ja pyyhin pois, ja kirjotan uudestaan.
En edes tiedä kuinka kauan mulla vaan on ollut tää blogger auki tässä. Kun on taas jotenkin niin vaikeeta saada ajatuksia sanoiksi.. Ehkä mä pistänkin tähän vaan pari kuvaa.

Viimeisin tiedote: Kansikuvapoika soitti, ja puhuttiin melkeen tunti puhelimessa.. Pieni hymy nyt huulilla

Pilkulliset jalat

Mulla on pilkulliset reidet. Täynnä punaisia pilkkuja. Hullunkurisia, punaisia pilkkuja. Sitä se talvi teettää, kun on vähän atooppinen iho. Onneksi ne saa piiloon, monta kangaskerrosta ettei kukaan vain näe että mulla on hullunkuriset reidet. Läskit reidet siinä läskistyvät entisestään, kun on liian monta vaatekerrosta. Mutta pilkut pitää peittää, nehän saattaa paistaa sieltä farkkujen läpi? Mun ajatusmaailma on taas ihan outo.

Ajattelin tässä aikasemmin tänään, että haluaisin olla kissa.. Saisi vain syödä ja nukkua, ja mitä lihavempi olisi, sitä suloisemmalta näyttäisi. Saisimpa olla kissa. Viirusilmäkissa. Mikäs sen mukavempaa. Mun pitäisi siivota mun huone, mutta mä en nyt millään jaksa.. Mä olen aivan väsynyt. Olen vain maannut koko päivän sängyssä, ja tuijotellut kattoa. Näin katossa hämähäkin, ja sitten en enään pystynyt makaamaan sängylläni, koska olin aivan varma että se hämähäkki tippuisi mun päälle. Annoin sille nimeksi Paavo, ja huusin ovenraosta "Paavoooo, mene pooois!" Kävin keittämässä kahvia, ja Paavo oli kadonnut.

Anteeksi, mulla on nyt vähän sekavat ajatukset, ja sekavaa tekstiä. Kansikuvapoika tuli käymään. Nopea visiitti, koko päivä ihan sekaisin. Mun vatsakin on ihan sekaisin. Mutta se saattaa johtua siitä että ensin paastosin, sitten söin ja join, eilen paastosin taas ja tänään olen syönyt vain vähän suklaata (tällanen läski kun olen) . Voi vatsa parka..
Meidän vessan lamppu meni äsken rikki.

2013

Taas on vuosi vaihtunut. Eilinen oli mukava, oltiin pienellä kaveriporukalla isossa talossa. Mun kaverit pakotti mut laittamaan päälleni valkoisen, hyvin ihoa myötäilevän mekon. Mua ahdisti, ahdisti, ahdisti. Ennen kun lähettiin juhlimaan kunnolla, oltiin mun ihan vain muutaman läheisen kaverin kanssa yhdellä niistä laittautumassa, ja sitten meidän piti syödä. Mutta kun mulla oli se mekko päällä niin arvatkaapa vain tekikö mieli syödä. Ei. Mutta pakotin itseni syömään kuitenkin salaattia, etteivät kaverit olisi alkaneet epäilemään. Yksi hyvä puoli siinä samperin makkarakuori mekossa. Kun pistin sen päälleni niin yksi kaverini tokaisi "herranjumala ku sä oot laihtunu!" . En mielestäni edes ole, mutta tuntuihan se hyvältä. Mutta mähän paastosin päivää ennen, niin saattaa kyllä johtua vain ihan siitä.. Myöhemmin illalla kaadoin sitten punaviiniä siihen mun mekolle, niin sainpahan ainakin vaihdettua sen pois, eikä tarvitse enään IKINÄ IKINÄ pitää sitä päälläni. Ja hyvä niin.

Tänäänkään en ole syönyt mitään. Jäin yöksi sinne mun kaverille, ja aamulla oli pullaa tarjolla, mutta mun ei tehnyt edes mieli. Vähän aika sitten mun kämppis toi mulle suklaata, pistin ne suoraan laatikkoon. Tää on jotain ihan uutta. Ennen mulla ei ollut minkäänlaista itsehillintää. Ehkä mä olen alkanut ällöttämään itseäni liikaa.
Mä tein pari uuden vuoden lupausta, vaikken yleensä tee. Päätin, että herkut loppuu, mä alan juoksemaan, en osta uusia vaatteita ennen kuin olen vähintään 5 kiloa laihempi, yritän olla parempi ystävä ja yritän olla iloisempi. En tiedä onnistuuko, mutta katotaan.

Koko päivä ollaan puhuttu puhelimessa. Äsken sä soitit taas.
"Mun oli vaan pakko saada kuulla sun ääni"