Ottaakko vai eikö ottaa?

Tänään mulla oli sitten se tapaaminen.. Oli ihan kamalaa. Ainakin aluksi. Sitten kun puhuin vain psykologin kanssa, niin hän olikin oikeastaan ihan mukava. En oikeen osannut avautua, mutta hän ei painostanut. Antoi änkyttää rauhassa. Ei siinä tunnissa pitkälle päästy, mutta jotain kuitenkin.. Ja uusi aika 29.1. Psykkatäti ehdotti mielialalääkkeitä, mutta sanoi että saan miettiä niitä ensi kertaan, että haluanko vai enkö. Mutta mä en tiedä. Olen aina ollut lääkkeitä vastaan, mutta toisaalta en mä jaksa enään tätä oloa. Se kyllä sano että pakko mun olisi niitä vähintään puoli vuotta syödä ennen kuin tietää että auttaako ne vai ei. Mä en tiedä otanko ne vai en. Haluaisin eroon myös mun paniikkihäiröstä. Äääääääääääääh..

Olen puhunut tällä viikolla joka päivä Kansikuvapojan kanssa, ja nähnyt pari kertaa nopeasti töissä. Aina hymy huulilla kun puhun sen kanssa. Mutta silti huomaan ajattelevani eksääni joka päivä. Miksi? Miksen vain voi päästä siitä eroon? Haluaisin unohtaa sen, mutten osaa.. Se täyttää huomenna kahdeksantoista. Se menee juhlimaan sen parhaiden kavereiden kanssa. Enkä mä enään kuulu niihin. Mä aijon silti valvoa kahteentoista, vaan jotta voin lähettää sille hyvää syntymäpäivää. Ihan kun mä muutenkaan saisin sitä ennen unta, paskat unilääkkeet.. Ennen mä olisin soittanut sille, ja kertonut samalla kuinka paljon rakastan. Mutta on viestikin parempi kuin ei mitään. Pakko pistää viestiä heti kun kello lyö 00.00, olen tehnyt niin joka vuosi.
Tajusin just että mä en edes tiedä millon Kansikuvapojalla on synttärit..

Tää suudelma viimeinen satuttaa..